Turvotus raskauden aikana ja sen jälkeen

Monet naiset kokevat jossain vaiheessa raskautta turvotusta. Turvotus on etenkin loppuraskauden aikana varsin yleinen vaiva, joskin sitä voi esiintyä myös ihan alkuraskaudesta lähtien. Raskausaikana kehon nestemäärä lisääntyy ja muun muassa veren määrä on normaalia suurempi. Loppuraskautta kohti kohtu kasvaa, ja se alkaa painamaan lantion veri- ja lymfasuonia ja virtaus hidastuu.

Myös hormoneilla on osuutensa turvotuksen synnyssä.  Verisuonet voivat myös turvota, joka voi muodostaa suonikohjuja etenkin jalkoihin. Raskausajan hormonit aiheuttavat sen, että verisuonet rentoutuvat, jolloin niiden läppien ympärille kasaantuu verta.

Turvotus voi aiheuttaa kankeutta, kipua ja paineentunnetta raajoissa sekä nivelissä. Se voi vaikeuttaa äidin liikkumista, mikä taas lisää turvotusta, koska liikunta parantaa nestekiertoa. Turvotus yhdessä kasvavan vatsan kanssa tuntuu monen mielestä kovin tukalalta.

Joillakin äideillä turvotus jatkuu tai jopa pahenee synnytyksen jälkeen. Tämä helpottaa yleensä muutamassa viikossa, kun äiti pääse taas liikkumaan. Joillakin äideillä on turvotusta koko imetysajan – tämä johtuu imetyshormoneista ja loppuu imetyksen jäädessä pois.

Raskauden aikaista, synnytyksen jälkeistä sekä imetyshormoneista johtuvaa turvotusta voi helpottaa oikealla ruokavaliolla, liikunnalla sekä lymfaterapialla.

Lymfahieronta on turvallinen hoito helpottamaan  turvotusta raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen. Sillä voidaan myös auttaa ennaltaehkäisemään suonikohjuja.  Jos turvotuksen lisäksi äidillä on jatkuvaa päänsärkyä, huonoa oloa ja/tai näköhäiriöitä kannattaa neuvolaan olla yhteydessä raskausmyrkytyksen poissulkemiseksi. Pelkkä turvotus ei yleensä ole merkki raskausmyrkytyksestä.

Turvotus aiheutuu siitä kun kudoksissa on ylimääräistä nestettä, jota kehon oma veri- ja imusuonisto ei itse pysty poistamaan. Lymfahieronnalla kudosten nestekuorma ohjataan manuaalisesti imusuoniin ja takaisin lymfakiertoon. Hoito on kevyttä ja rentouttavaa. Lymfaterapeutti osaa myös neuvoa ruokavalio- ja liikunta-asioissa, jotta nestekierto paranee.

Lämpimästi tervetuloa lymfaterapiaan. Lymfaterapiaa tarjoaa SUHK Mamalla Riitta Vesanen Espoonlahden toimipisteellä. Varaa aika.

Raskaushieronta ja synnytyksen jälkeinen hieronta

Raskaus on naiselle luonnollinen olotila, joka kuitenkin saattaa tuoda tullessaan monenlaisia uusia tuntemuksia omassa kehossa. Raskauden myötä muuttuva kehon painopiste aiheuttaa usein lihasjännityksiä ja kiputiloja erityisesti lantion ja alaselän alueelle, sekä niska-hartiaseudulle. Raskausajan hieronnalla voidaan löytää näitä ongelmakohtia ja hoitaa niitä äidille miellyttävissä asennoissa.

Raskaushierontaa meillä tekevät tähän erityisen koulutuksen käyneet tekijät, joilta voit tarvittaessa kysellä lisää askarruttavista asioista. Raskaushieronta sopii myös erityisen hyvin juuri synnyttäneille ja meille voit ottaakin vauvan mukaan turvallisin mielin tullessasi hoitoon.

Pidemmässä 90min raskaushieronnassa hoidetaan tuleva äiti päästä varpaisiin. Lyhyemmässä 60min raskaushieronnassa voidaan keskittyä joihinkin ongelma kohtiin esimerkiksi alaraajojen turvotukseen tai niska-hartiaseudun jännittyneisyyteen. Voit myös edelleen varata ajan tavalliseen urheiluhierontaan ollessasi raskaana, mutta huomioithan että silloin käytössä ei ole välttämättä raskaushieronnassa käytettävä välineistö, kuten erityistyynyt.

Raskaushieronta antaa äidille ja vauvalle erityisen mielihyvän kokemuksen ja mahdollisuuden rauhoittua, sekä valmistautua tulevaan, jonka vuoksi se onkin loistava lahjakortti-idea. Äitiyshierontaan on mahdollista myös ostaa sarjakortteja, jotka käyvät niin raskauden aikaiseen kuin synnytyksen jälkeiseen hierontaan.

Varaa aika