SUHK Mama Äitiyspilates

 

Pilatesryhmät on jaettu odottavien äitien ryhmään ja synnyttäneiden äitien ryhmään, johon myös vauvat ovat tervetulleita mukaan.

Raskaana ollessa voi ja kannattaa liikkua, kunhan liikkeet ovat oikeanlaisia. Synnytykseen valmistautuminen voi olla paljon muutakin kuin mahdollista kivunlievityksen miettimistä ja ryhmästä saat työkaluja pitää itsesi kunnossa läpi raskausajan. Äitiyspilates ryhmään voit tulla mukaan miltä raskausviikolta tahansa ja edetä rennosti omien tuntemusten mukaan joko läpi raskauden tai viisi kertaa niillä viikoilla kuin siltä tuntuu. Ryhmässä keskitytään kokonaisvaltaisesti raskauteen ja sen tuomiin muutoksiin kehossa, huomioidaan synnytykseen liittyviä asioita, mutta ennen kaikkea tehdään harjoitteita, jotka sopivat raskaana oleville viikoista riippumatta. Ryhmää ohjaa erikoistuva äitiysfysioterapeutti ja pilates ohjaaja, jonka ohjauksessa olet turvallisissa käsissä.

SUHK Mama Äitiyspilates odottaville maanantaisin Klo:18.00

 

Synnyttäneiden ryhmään voit hakeutua heti synnytyksen jälkeen kun siltä tuntuu. Lähtökohtana on, että tiettyjä harjoitteita voi ja pitäisi pystyä alkaa tekemään heti synnytyslaitokselta saakka. Tässä ryhmässä voidaan siis ottaa huomioon synnytyksestä kulunut aika ja ohjata tekeminen sen pohjalta. Ryhmässä tehdään jokaiselle sopivia harjoituksia synnytystapa huomioiden. Hyvä ryhti ja sitä tukevat harjoitteet ovat ryhmässä pääosassa.

SUHK Mama Äitiyspilates synnyttäneille Klo:12.00

Varmistathan paikkasi ryhmässä etukäteen mama(at)suhk.fi

 

Ryhmiä ohjaa äitiysfysioterpiaan erikoistuva Somatic Pilates-ohjaaja ja Suomen Pilatesyhdistyksen jäsen Terhi Antikainen.

Pilates tunnit pyörivät tiloissamme viikottain ja olet tervetullut kokeilemaan tuntia ilman aiempaa pilatestaustaa mikäli ryhmässä on tilaa! Kysy lisää terhi.antikainen(at)suhk.fi

Pilates on hyvä tuki arjen liikuntaan, kuntoutumiseen, tavoitteellisen treenaamisen tukemiseen tai päälajisi oheisharjoitteluun. Pilateksen tarkoituksena on rakentaa jokaiselle voimakas keskivartalon tuki sekä vartalon kannatus, joka hyödyttää meitä kaikessa tekemisessä. Pilateksen avulla saat mm.tehoja salitreeniin tai ryhtiä toimistotyöhön, eikä harjoitus mene koskaan hukkaan!

Pilates Alkeet-/jatkotaso 5x 60min 100€ 

Pilates Alkeet-/jatkotaso 10x60min 170€

 

”Kiitos tosi paljon pilateksesta, ei ole aikoihin tuntunut näin hyvältä tehdä töitä ja löydän ihan eri tavalla ryhdin ja keskivartalon hallinnan!”

” Keskivartalon ja lantionpohjan tuki tuntui ensimmäistä kertaa koko 4km lenkillä ja sain pidettyä kylkikaareni piilossa, mikä parasta niin selässä ei vihlonut kertaakaan. Uusia ahaa-elämyksiä, uusia näkökulmia oman kehon asennosta ja treenin jälkeistä lihaskipua :-D.”

Ilmoittautumiset ja tiedustelut:

Yhteystietomme

 

SUHK Mama Äitiyspilates odottaville maanantaisin Klo:18.00

SUHK Mama Äitiyspilates synnyttäneille keskiviikkoisin Klo:12.00

Järjestämme myös yksilöpilatestunteja!

Pilates harjoittelu vaatii sitkeyttä ja varsinkin alussa voit hyötyä suuresti yksilöpilatestunnista. Henkilökohtainen ohjaus on loistava tapa päästä alkuun pilates harjoittelussa, jonka jälkeen ryhmätunneille siirtyminen on helppoa. Yksilötunti sopii myös niille, jotka ovat aiemmin harrastaneet pilatesta, mutta haluavat syventää pilateksen pääperiaatteita kuten liikkeen hallintaa ja täsmällisyyttä.

Yksilöpilatestunnit

1krt 75€

5xkrt 350€

10krt 650€

äitiyspilates

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *