Ihanaa alkanutta vuotta 2021!

Meille SUHK Mamalla kuuluu hyvää, toivottavasti myös teille! Vuosi 2021 on jo täydessä vauhdissa. On ihana huomata, kuinka yhä useampi upea nainen on löytänyt tiensä vastaanotolle ja tietoisuus naisten fysioterapian tärkeydestä selvästi lisääntyy.

Vallitsevan korona tilanteen ja rajoitus suositusten jatkettua päädyimme yhdessä kaikkien ohjaajien kanssa siirtämään alkavien kurssien aloitusta helmikuun alkuun. Odottavat ja juuri synnyttäneet ovat mielestämme erityisryhmiä, joiden kanssa haluamme mieluiten aloittaa ohjaukset kasvotusten. Uusi kurssien aloitus ajankohta on siis vkolla 5 ja siirron johdosta joitakin paikkoja alkaville kursseille on vielä vapaana. Samasta syystä siirtyi myös ammattilaisille suunnattu raskaushierontakoulutus. Toivottavasti näemme kaikkien näiden osalta jälleen helmikuussa!

Toimintamme kasvoi valtavasti viime vuonna ja olemme saaneet erityis kiitosta hyvin toteutetusta ja kivan näköisestä instagram feedistä. Kiitos tästä kuuluu markkinointiin erikoituneelle Primaq:lle! Heidän kauttaan olemme toteuttaneet kaiken somessa olevan kuvamateriaalin ja kohdennetun markkinoinnin. Some onkin kasvanut valtavasti seuraajamääriltään ja toivottavasti tavoitamme jatkossakin kohderyhmää hyödyllisellä ja ajantasaisella tiedolla naisten fysioterapiaan liittyen.

Helmikuusta alkaen Sonja Toivola palaa äitiyslomalta ja vastaanottaa asiakkaita jälleen Kampin toimipisteessä. Sonjan listat ajanvarauksessa ovat jo auki! Kevään ajan Espoonlahdessa syventävää fysioterapia harjoittelua tekee Metropoliasta Terhi Autio. Terhi on jo valmistunut Somatic pilates- sekä YIN jooga -ohjaaja.

Palveluista olemme nostaneet esille erityisesti purentalihaskäsittelyn, jota Mamalaisista tekevät Niittykummussa Katriina Pohjola ja Etu-Töölössä Maija Lehto. SUHK Mama onnittelee myös Seksuaalineuvojiksi valmistuneita Saraa, Jaanaa ja Virveä! Jatkamme tietysti tänä vuonna myös sisäisiä koulutuksia ja pidämme näin yllä kaikkien tekijöidemme ammattitaitoa, jotta voimme palvella teitä jatkossa entistäkin paremmin!

Oikein ihanaa alkanutta vuotta ja iso kiitos kun olette kuulolla!

SUHK Maman tiimi