SUHK Mama syntyi tarpeesta toteuttaa laadukasta ja pitkäjänteistä työtä naisten fysioterapian parissa.

Äitiysfysioterapia on kasvattanut asemaansa kohinalla viime vuosien aikana. Silti maailmanlaajuisesti katsottuna ala on vielä lapsen kengissä Suomessa ja tietoa sekä kouluttautuneita tekijöitä tarvitaan. SUHK Mama perustettiin, jotta jokainen suomalainen nainen tulisi tietoiseksi lantionpohjan ja keskivartalon merkityksestä hyvinvointiin. Maman tavoitteena on tuottaa laadukkaita palveluita, ei vain raskaana oleville tai synnyttäneille, vaan aivan kaikille ja kaiken ikäisille naisille.

Yrityksen toimitusjohtaja Terhi Antikainen on toiminut terveys- ja hyvinvointi alalla yrittäjänä jo vuodesta 2005, jolloin hän oli perustamassa Suomen Urheiluhierontakeskus konserniin kuuluvaa yritystä. Terhi on laajentanut osaamistaan kouluttautumalla jatkuvasti lisää alalla ja naisten fysioterapiaan erikoistuneen SUHK Maman perustaminen oli luonnollinen jatkumo kolmen lapsen äidille. ”Äitiys ei tee kenestäkään alaan erikoistunutta fysioterapeuttia, mutta yrityksen pyörittämistä olen harjoitellut jo 14-vuotta. Toimiva yritys vaatii paljon joustoa, suunnitelmallisuutta ja luovuutta, joihin äitiys ja arjen pyörittäminen ovat opettaneet aivan uudella tavalla.” Kommentoi Terhi.


Sara Seppäläinen on äitiys- ja lantionpohjan fysioterapian pioneereja Suomessa. Sara on toiminut vuosia pääkaupunkiseudulla naisten fysioterapian parissa ja löysi tiensä sattumien kautta SUHK Maman Espoonlahden toimipisteeseen vuonna 2018. Saran tietämys ja tuntemus alasta on valtava, jonka johdosta oli mahtavaa saada Sara mukaan SUHK Maman osakkaaksi, sekä hallituksen puheenjohtajaksi. Sara on ollut perustamassa Äitiysfysioterapeutit Ry:tä Suomessa ja päivittäisen asiakastyön lisäksi hän työstää useita projekteja, joiden tavoitteena on tuoda alaa tunnetuksi sekä asiakkaiden että ammattilaisten keskuudessa. ”Sarassa parasta on heittäytyminen mukaan kaikkeen mikä tuntuu sydämessä hyvältä. Heti ensi tapaamisesta saakka huomasi, että hänellä on realistinen kuva yrittäjyydestä ja tekeminen keskittyy oikeasti oleellisiin asioihin, jolloin on mahdollista kasvattaa jotain suurta. SUHK Mama tarvitsi yhden Saran ollakseen sitä mitä se on nyt!” Kuvailee Terhi osakaskumppaniaan.


SUHK eli Suomen Urheiluhierontakeskus Oy on alunperin perheyritys, joka on kasvaessaan pyrkinyt pitämään tekijöidensä puolia. SUHK Maman kolmas osakas Riitta Vesanen on ollut pisimpään mukana itsenäisenä ulkopuolisena ammatinharjoittajana SUHKin historiassa. Riitan tie äitiys- ja lantionpohjan fysioterapian pariin, sekä erikoistuminen lymfaterapiaan on kulkenut Ranskassa asuttujen vuosien ja omien lasten kautta lähes samaan tapaan kuin Terhillä. ”Riitan asiakaspalvelu ja osaaminen on näkynyt aina hänen tekemisessään, vakiintunut asiakaskunta löytää hänen luokseen vaikka muutaman vuoden ulkomailla olon jälkeen! Riittaan on voinut luottaa missä tahansa asiassa ja hänen kanssaan on ihana jutella myös rennommin viinilasin äärellä vapaa ajalla. ” Kertoo Terhi.


SUHK on myös mukana mahdollistamassa SUHK Maman kasvua ja yritysten missio onkin sama, tarjota asiakkailleen mahdollisimman laadukasta oman alansa palvelua joka on helposti saavutettavissa. Jossain määrin voidaankin siis ajatella myös Maman ammattitaidon ja osaamisen kumpuavan jo neljäntoista vuoden takaa.


”Olemme saaneet kokoon mahtavan porukan alan huippuosaajia! Jokainen heistä osallistuu yrityksen kehittämiseen omalla tavallaan ja jo nyt olen nähnyt loistavaa sitoutumista kaikkeen tekemiseen. Tekijät ovat yrityksen tärkein osa ja yhdessä tekeminen mahdollistaakin moniammatillisuuden ja on lisäksi paljon mielekkäämpää kaikille. Tekijöiden esittelyihin toimipisteittäin pääsettekin tutustumaan seuraavaksi!”

Sara Seppäläinen, Terhi Antikainen & Riitta Vesanen.