Mikä on vulvodynia?

Vulvodynia hoito

Vulvodynia on krooninen kiputila ulkosynnyttimissä, eli se on kestänyt vähintään kolmen kuukauden ajan. Kipu saattaa liittyä kosketukseen (kuten yhdyntään), mutta kipu voi olla myös kosketuksesta riippumatonta ja esiintyä ennakoimattomasti. Vulvodynia voi kestää muutaman kuukauden tai olla mukana läpi elämän. Kivut voivat myös palata oltuaan poissa. 

Vulvodynia on alidiagnosoitu. Yksi syy tähän voi olla se, että sen etiologia eli syy tunnetaan edelleen huonosti. Joitakin altistavia tekijöitä on kuitenkin onnistuttu tunnistamaan. Näitä ovat esimerkiksi varhain aloitettu ja/tai pitkäkestoinen yhdistelmäehkäisyn käyttö sekä toistuvat paikalliset hiiva- ja bakteeritulehdukset.

Vulvodynialla on useita ilmenemismuotoja, jotka eroavat toisistaan lähinnä oireiden perusteella. Aina ei ole helppoa jaotella kipua tietyn alatyypin alle, ja siksi käytämme yksinkertaista jaottelua myös tässä kirjoituksesa. Kaksi yleisimmin esiintyvää vulvodynian muotoa ovat paikallinen vestibulodynia ja yleistynyt vulvodynia. Jälkimmäisessä kipualue on epätarkempi.

Vestibulodynia

Vestibulodyniassa oireet ovat selkeästi paikannettavissa kipupisteinä emättimen suuaukolle. Kipupisteet sijaitsevat emättimen ympärillä usein alhaalla kello viiden ja seitsemän kohdalla. Kipua voi esiintyä yhdessä tai useammassa pisteessä.

Tunnistettavia piirteitä vestibulodyniassa ovat muun muassa:

  • Emättimen suuaukko on kosketusarka – tuntohermoja on tavallista enemmän kuin oireettomille vulvallisilla.
  • Tampoonin tai kuukupin asettaminen on kivuliasta.
  • Penetraatiooon tai yhdyntään liittyvät kivut.
  • Limakalvot voivat olla kuivat ja arat.
  • Lantionpohjan lihakset saattavat olla ylijännittyneet tai jopa kouristella (vaginismi).
  • Kipu on äkillistä, ja sitä kuvaavat usein adjektiivit kuten polttava, terävä tai kirvelevä.

Yleistynyt vulvodynia

Tässä vulvodynian muodossa ei ole selkeitä kipualueita eikä kosketus provosoi kipua. Kipu on hermokipua, ja se voi tuntua epämääräisenä laajallakin alueella. Yhdynnät onnistuvat usein normaalisti. Kivulle tyypillistä on paheneminen iltaa kohti sekä kipeytyminen pitkään istumisen myötä. Kipu voi säteillä peräaukon alueelle, virtsateihin, pakaroihin, reisiin ja alaselkään.

Vulvodynia oireet
Vulvodyniaan eli naisten sukuelinten kipuun on saatavilla apua.

Lantionpohjan fysioterapia – keskeinen hoitomuoto vulvodyniassa

Fysioterapiasta löytyy monia keinoja lievittämään vulvodynian oireita. Pelkkä vastaanotolla käyminen voi tuntua huojentavalta, kun löytää asiasta ymmärtävän ammattilaisen. Usein keskustelu aiheen ympärillä auttaa hahmottamaan omaa tilannetta paremmin. Hoitokeinoista kuuleminen rauhoittaa ja luo uskoa siihen, että tilanteeseen on olemassa apuja. 

Hoitotoimet valitaan oireiden mukaisesti, ja niitä ovat usein jotkin seuraavista:

  • Desensitisaatio eli kipupisteiden siedätys. Kipupisteiden siedätyksessä kipualuetta totutetaan kosketukseen ja pyritään näin vähentämään kipuherkkyyttä. Tarkoituksena on samalla tuottaa uudenlaista viestiä myös aivoille siitä, ettei alueen kosketus ole aina yhtä kuin kipu. Peilin käyttöä suositellaan palautteen vahvistajana.
  • Emätintä ympäröivien lihasten venyttely esimerkiksi sormien tai dilataatiosauvan avulla.
  • Liikkuvuusharjoittelu lonkan ja lantion alueilla.
  • Erilaisten rentoutumiskeinojen opettelu.
  • Hengitysharjoitukset muun muassa osana riittävää paineiden vaihtelua vartalolla.
  • EMG eli biopalaute, jossa emättimeen asetettavan anturin avulla on mahdollista saada reaaliaikaista palautetta lantionpohjan lihasten rentoutus- ja jännitystilasta sekä sitä kautta oppia säätelemään lihasten jännitystä. Se kehittää kehotuntemusta ja vähentää niin fyysistä kuin psyykkistä jännitystä esimerkiksi penetraatiotilanteita kohtaan.
  • Sähkökipuhoito emättimen kautta on kivuton hoito, jossa hoitovirran voimakkuus säädetään asiakkaan tuntemusten mukaan. 
  • Erilaisista seksitavoista keskusteleminen on myös tärkeä osa fysioterapiaa.

Moniammatillinen osaaminen on tärkeää vulvodynian hoidossa

SUHK Mamalta löydät lantionpohjan fysioterapian sekä seksuaalineuvonnan palvelut, joista tiedetään olevan apua vaivan hoidossa. Vulvodynian hoidossa pidämme tärkeänä, että asiakkaalla on kontakti myös lääkäriin. Mikäli asiakas kaipaa apua lääkärin valinnassa, on meillä antaa siihen vinkkejä. 

Älä jää asian kanssa yksin – noin 15 % on kärsinyt jossain vaiheessa elämäänsä vulvodyniasta. Hoitamaton vulvodynia vaikuttaa monin tavoin elämänlaatuun ja seksuaalielämään.

Tekstin on kirjoittanut toista vuosikymmentä vulvodynia asiakkaita hoitanut lantionpohjan fysioterapeutti ja seksuaalineuvoja Sara Seppäläinen. Sara ottaa asiakkaita vastaan Kampin ja Espoonlahden toimipisteissä. Varaa aika.

Kalenteroitu seksi

Seksuaalisuus parisuhteessa

Kalenteroitu seksi, seksitreffit ja sopimusseksi. Nämä mainitakseni erilaisista nimistä, joita on muodostunut saman aiheen ympärille, kun puhutaan suunnittelusta seksin harrastamisesta. Ensi alkuun se saattaa kuulostaa tylsältä tehdä merkintä kalenteriin, mutta esimerkiksi pitkäaikaisessa suhteessa elävien kannalta se voi olla erittäin merkittävää tyydyttävän seksielämän ylläpitämiseksi. 

Seksuaaliset vaikeudet ovat yleisiä sukupuolesta riippumatta, ja ne liittyvät erilaisiin henkisiin ja fyysisiin terveysongelmiin. Tässä tekstissä pitäydymme tällä kertaa henkisessä puolessa.

Voisiko suunnitelmallisuus sitten olla tae tyydyttävään seksielämään?

Ensireaktio on usein se, että sellaisesta seksin suunnittelusta menee kaikki ilo ja spontanius. 

Suunnitelmallisuus on yksi tapa lisätä yhteistä aikaa seksin parissa perusasioiden kuten kommunikaation ollessa kunnossa.

Vaikka toiset vannoisivatkin sopimusseksin nimeen, ei se tarjoa toimivaa automaattista ratkaisua kaikissa suhteissa. Sopimusseksiä en lähtisi suosittelemaan esimerkiksi silloin, kun suhteessa on kommunikaatio vaikeuksia, tai jos minkäänlaista muuta huomiota ei fyysisin kosketuksin jaeta suhteessa, vaikka siihen toivetta olisikin. 

Pohtikaa seuraavia kysymyksiä, kun mietitte voisiko sopimusseksi olla teidän juttunne:

  • Kuinka usein harrastatte spontaania seksiä? 
  • Onko seksin määrä riittävä?
  • Miten kommunikoitte seksiin liittyen?
  • Koetteko saavanne huomiota kosketuksin arjen lomassa? 

Suunnitelmallisuus virittää hetkeen 

Ajatustyö ennen kalenteroitua hetkeä, ja vaikkapa viestittely kumppanin kanssa virittää kommunikaatiota aiheesta, ja laittaa panostamaan yhteiseen aikaan. Se mitä se konkreettisesti sisältää on täysin teidän sen hetkisiä tarpeita ja käsitystä seksistä palvelevaa; ajatuksia stimuloivan leffan katsomista yhdessä saman peiton alla tai jonkin uuden seksitavan kokeileminen yhdessä – kaikki tämä on teidän käsissänne. 

Seksin merkitseminen kalenteriin
Suunnitelmallisuus ja spontaanius ei sulje toisiaan pois seksin harrastamisessa.

On tärkeää muistaa myös se, että jos sinä kalenteroituna hetkenä ei itsestään saa irti sitä, mitä oli aikaisemmin ajatellut, niin aina on lupa kieltäytyä. Kieltäytyminen on tärkeä teko teille molemmille. Yhteiseen hetkeen osallistuminen vain toista miellyttääkseen, omissa rajoissaan venyen, voi pahimmillaan kääntyä alkuperäistä ajatusta vastaan.

Kalenterointi ei seiso spontaniuden tiellä 

Ja hei, jos kalenteroitua seksiä on, niin se ei poista sitä, etteikö vaikka samana aamuna voisi olla jotain spontaaniakin seksiä! Säännöllinen ajan priorisointi ihmissuhteelle eri yhteyksissä vain lisää halua priorisoida toista, sekä luoda jaksamista ja kevyempää arkea kiireestä huolimatta. 

Tärkeää on, että toisen huomioimista kosketuksin ja kohteliain elein tapahtuu teidän arkenne lomassa hetkeen sopivin annoksin ja tavoin jokapäiväisessä elämässä. 

Kaiken taustalla on kommunikaatio

Myös tutkimusnäyttö puoltaa seksin suunnittelua. Psykologiset ominaisuudet vaikuttavan seksuaalisiin asenteisiin ja käyttäytymiseen. Saksalaisyliopiston tutkimus tutki seksuaalisuuteen ja persoonallisuuteen liittyviä piirteitä yhdessä, arvioidakseen niiden merkitystä pariskuntien seksuaalisen toiminnan kannalta. The Journal of Sex Research -julkaisussa ilmestyneen tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää miten kumppaneiden psykologiset piirteet vaikuttavat naisten ja miesten seksuaaliseen toimintaan. Tutkimukseen osallistui miltein 1000 paria.

Tunnollisuus 

Persoonallisuuden piirteistä tilastollisesti merkittävä korrelaatio oli tunnollisten ihmisten ja paremman seksuaalisen tyytyväisyyden välillä. Tämä nousee esiin etenkin jos heterosuhteessa elävien parien mies omasi personallisuuden piirteenä tunnollisuuden. 

Tunnollisilla ihmisillä oli vähemmän seksuaalisia ongelmia, kuten estoja tai kokemuksia tyytymättömyydestä. Tunnolliset ihmiset osoittavat useammin suunniteltua käytöstä kuin spontaaniutta, myös seksin suhteen. Tunnolliset ihmiset ovat tarkkoja sekä seksin määrän että sen laadun suhteen unohtamatta kumppanin yksilöllisiä haluja. 

Edellä mainitut asiat edellyttävät, että teillä on mutkaton kommunikaatio keskustella muun muassa omista mieltymyksistänne ilman tuomitsemista. Kun olette tietoisia toistenne mieltymyksistä, niin teitä odottaa aina uusi yhteinen seikkailu. 

Apua muun muassa kommunikoinnin, haluttomuuden ja halujen eriparisuuden parissa työskentelyyn elämän eri vaiheissa tarjoavat SUHK Maman seksuaalineuvojat Espoossa ja Helsingissä. 

Ajatuksia sopimusseksistä teille jakaa,

Sara Seppäläinen – Äitiys – ja lantionpohjan fysioterapeutti, Seksuaalineuvoja, SUHK Mama Kamppi

Varaa aika seksuaalineuvontaan.

Lähteet:

https://www.tandfonline.com/doi/abs/10.1080/00224499.2018.1491521?journalCode=hjsr20&

Kärsitkö lantionpohjan kivusta?

Nainen kärsii lantionpohjan kivuista

Lantionpohjan alueella esiintyvä kipu voi olla koko kehoa lamaannuttavaa. Naisilla kipu voi alkaa kuukausittain toistuvana kuukautiskipuna jo nuorena. Kivun toistuessa usein, se voi kroonistua herkästi ja kipukynnys madaltua. Lantionpohjan kivun taustalla esiintyviä gynekologisia sairauksia taas voivat olla muun muassa endometrioosi, vulvodynia, vestibulodynia tai vaginismi sekä erilaiset suolistosairaudet (IBS). Yhdyntäkivun esiintyvyyden on raportoitu olevan eri tutkimusten mukaan 13-34% nuoremmissa ja 6,5-45% vanhemmissa asiakasryhmissä. Kivun aistiminen ja kokemus on aina kokonaisuus, jonka taustalla voi olla erilaisia biologisia ja lääketieteellisiä syitä, sekä yksilön psykologinen kokemus yhdistettynä sosiaalisiin tekijöihin.

Millaisia kipuoireita lantionpohjan alueella voi esiintyä?

Naisilla lantionpohjan läpi kulkevat peräaukko, virtsaputki ja emätin eli pelkästään jo anatominen rakenne lisää naisten alttiutta lantionpohjan toiminnan häiriöille. Ylijännittyneet lantionpohjan lihakset voivat johtaa lantionpohjan oireisiin, kuten virtsaamisen tai ulostamisen vaikeuteen sekä yhdyntäkipuihin. Virtsarakko tai suolisto voi olla vaikea tyhjentää, kun lantionpohja ei rentoudu wc käynnilläkään. Näillä kaikilla oireilla on merkittävä rooli jokapäiväisessä elämässä sekä arjen hyvinvoinnissa. Lantionpohjan lihasten jännittyneisyys voi johtaa siihen, että lantionpohja ei kykene reagoimaan muuttuvaan vatsaontelon paineeseen, jonka seuraksena esimerkiksi virtsa karkaa.

Seksuaaliterveys on tärkeä osa meidän jokaisen henkilökohtaista hyvinvointia. Lantionpohjan kipu ja pitkään jatkunut jännitystila voivat johtaa yhdyntäkipuun. Tällöin on tärkeää löytää keinoja tilanteen ratkaisemiseen sekä muita tapoja toteuttaa seksuaalisuutta kuin penetraatio. Yhdyntäkipu on voinut alkaa lantionpohjan ylijännityksen seuraksena tai toisin päin.

Ulkosynnyttimien alueella esiintyvä kipu voi olla polttelua, pistelyä, arkuutta, kuivuutta tai kutinaa. Kipu voi olla hyvin paikallista tai tuntua laaja-alaisesti muuallakin kehossa. Pitkittynyt tai usein toistuva kipu muuttaa usein hengitystä, jonka seurauksena rentouden tunnetta voi olla haastava saavuttaa. Yhdyntäkipua taas voi esiintyä emättimen aukolla tai sisäpuolella ja se voi tuntua joko yhdynnän alussa, keskivaiheilla tai jälkikäteen.

Lantionpohjan traumat

Varsinkin terveydenhuoltoalalla työskentelevien ammattilaisten on syytä pitää mielessä lantionpohjan alueen mahdolliset traumat tutkimusmenetelmää valittaessa. Lantionpohjan kivun taustalla voi joskus olla traumaattisia kokemuksia tai kaltoinkohtelua. Ammattilaisen tehtävä on kertoa millaisia tutkimusmenetelmiä meillä on käytössä tilanteen arvioimiseen ja usein voi olla niin, että ensimmäisellä vastaanottokäynnillä näistä menetelmistä annetaan asiakkaalle vain tietoa. Asiakkaalla on aina oikeus kieltäytyä lantionpohjan sisätutkimuksesta fysioterapeutin vastaanotolla.

Lantionpohjan kipuasiakkaan hoitopolku

Kroonisella lantionpohajn kivulla (chronic pelvic pain, CPP) tarkoitetaan yli kuuden kuukauden ajan navan alapuolella sijainnutta kipua. Kroonistuneen kivun hoidossa on otettava aina huomioon kokonaisuus ja hyödynnettävä moniammatillista osaamista.

Gynekologin on syytä poissulkea mm.tulehdukset, hormonitoiminnan häiriöt (esim. PCOS) sekä mahdolliset seksitaudit (sukupuolitaudit).

Seksuaalineuvonta ja -terapia palveluiden rooli on merkittävä traumaperäisen kivun hoidossa ja niitä voidaan käyttää apuna, kun käsitellään sosiaalisten suhteiden ja ympäristötekijöiden osuutta kivun ylläpidossa.

Lantionpohjan fysioterapeutti voi auttaa asiakasta lantionpohjan lihasten toiminnan häiriöissä esimerkiksi lihasten rentouden opettelussa, kivun syiden tunnistamisessa ja sitä kautta kivun ymmärtämisessä ja hallitsemisessa. Lantionpohjan fysioterapiavastaanotolla voidaan hyödyntää myös laiteavusteista hoitomuotoa eli sähköä joko ylijännityksen purkamiseen tai kivunlievitykseen lantionpohjan alueella. Kipuasiakkaan kohtaamisessa on oleellista ymmärtää kivun takana olevat moninaiset syyt ja olla vähättelemättä yksilön kokemaa kiputuntemusta.

Terhi Antikainen – Lantionpohjan fysioterapeutti, seksuaalineuvoja

Lähteet:

Seksuaalilääketiede; P. Brusila, K. Kero, J.Piha, M. Räsänen. Duodecim 2020.

Lantionpohjan fysioterapia; J. Heiskanen, V. Jernfors, A. Parantainen. VK-Kustannus 2020.

Seksuaalikasvatus

Mitä ajatuksia sinulla herää käsitteestä seksuaalikasvatus? Oletko miettinyt, kuka seksuaalikasvattaa lastasi?

Lapsen seksuaalisuus kehittyy hitaasti, portaittain. Seksuaalisuus on varhainen kehoon, läheisyyteen, nauttimiseen, oikeuksiin ja tunteiden kokemiseen liittyvä asia. Itsetunnon ja kehonkuvan rakentuminen alkaa jo varhaislapsuudessa ja jatkuu koko elämän ajan kaikissa ihmissuhteissa.

Seksuaalikasvatus tapahtuu elämän ohessa, jokaisena päivänä. Se on osa ihmiseksi kasvamista, eikä mikään yksittäinen irrallinen asia. Lapsella on oma tarve tähän kasvuun. Sen lisäksi huoltajat ja ympäristö kasvattavat niissä tiedoissa ja taidoissa, jotka katsovat lapselle tarpeellisiksi. Tällä tavalla lapsi oppii oman kulttuurinsa tavat ja asenteet. Elinympäristön ihmiset ja asiat vaikuttavat lapsen kehitykseen. Lapsuuden kohtaamiset ja kokemukset muovaavat jo pienenkin lapsen seksuaalisuutta. Parhaimmillaan tämä tarjoaa lapselle hyvät valmiudet pärjätä elämässä. Päävastuu seksuaalikasvatuksesta on kodilla ja huoltajilla. Onnistuneella seksuaalikasvatuksella voidaan tukea lapsen itsetunnon ja tunnetaitojen kehittymistä sekä positiivista kehonkuvan muodostumista. Näin voidaan edistää seksuaaliterveyttä myös nuoruus- ja aikuisiässä.

Joskus lapsen kysymykset voivat tuntua aikuisesta vaikeilta. Mitä pienelle lapselle tulisi vastata, jos hän kysyy esimerkiksi lisääntymisestä? Vanhemman voi olla vaikeaa löytää oikeita sanoja, mutta kannattaa muistaa, että lapsi arvostaa rehellisyyttä ja sitä, että asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Lapselle kannattaakin puhua suoraan, toki lapsen ikä huomioiden, ja vastata asiallisesti häntä askarruttaviin kysymyksiin. Myönteinen asenne lapsen tiedon haluun vie jo pitkälle. Lapsen on myös tärkeää tutustua omaan kehoonsa ja se tapahtuukin usein hyvin luonnostaan arjessa kaiken muun ohella. Arjen toiminnoissa lapsen on helppo oppia esimerkiksi nimeämään kehonosansa. Kun lapsen kehoa kunnioitetaan ja hänen kehoaan kosketetaan arvostavasti, hän oppii myös itse arvostamaan omaa kehoaan juuri sellaisena kuin se on. Lapselle on hyvä sanoa, että erityisesti uikkareiden alla olevat paikat ovat omia ja arvokkaita. Näihin alueisiin muut eivät saa koskea ilman lupaa ja ilman hyvää syytä.

Kasvaessaan lapsi opettelee tunnistamaan oman ja toisten ihmisten reviirin rajoja ja kunnioittamaan niitä. Rajat suojaavat lasta. Jokaisella ihmisellä on henkilökohtainen reviirinsä, mikä tarkoittaa omaa kokemusta siitä, kuinka lähellä toinen ihminen saa olla. Kaikkien kanssa ei ole hyvä olla kylki kyljessä, vaan tuntuu paremmalta pitää hieman etäisyyttä. Jos joku yrittää ylittää tämän rajan, se tuntuu epämiellyttävältä ja jopa ahdistavalta. Jokaisessa ihmissuhteessa tämä raja on omanlaisensa, ja se voi vaihdella tilanteesta riippuen. Rajoja määrittää jonkin verran myös kulttuuri, mutta tärkeintä on jokaisen oma kokemus. Jokaisella lapsella on oikeus pitää kiinni omista rajoistaan. Samalla lapsi oppii kunnioittamaan muiden ihmisten reviirien rajoja niin rakkaussuhteissa kuin kaikissa muissakin ihmissuhteissa.

Syysterveisin, SUHK Maman seksuaalineuvojat,

Virve Tavia ja Sara Seppäläinen