Luonnollista puhetta seksistä – AISTIT

Tervetuloa SUHK Maman uuden blogisarja pariin! Viime viikolla julkaisimme somen puolella aiheesta Itsetyydytys #masturbationmay kunniaksi. Ensimmäinen blogitekstimme syventyy aiheeseen lisää aistien kautta, tervetuloa mukaan! 

Itsetyydytys on osa ihmisen yksityistä seksuaalisuutta riippumatta siitä, onko hän parisuhteessa vai ei. Itsetyydytys on koko kehon hellintää ja rikasta nautintoa. Se on itsensä hyväilyä ja hyväksi kokemista, rakastelua todella rakkaan ihmisen kanssa. Kukaan muu kuin itse ei voi tietää paremmin, mikä tuntuu hyvältä. Itsetyydytys on myös tapa kertoa itse omalle keholleen, että sen on hyvä, hyväksytty ja se saa nauttia. Vain muutama prosentti ihmisistä ei ole koskaan kokeillutkaan itsetyydytystä.

Ihminen tarvitsee aisteja muodostaakseen käsityksen itsestään ja ympäristöstään. Tarvitsemme aisteja myös ollaksemme tietoisia omasta kehostamme ja sen tuntemuksista. Aistillisuus on ihana osa ihmistä. Aisteilla on tärkeä merkitys seksuaaliselle halulle eli libidolle. On hyvin yksilöllistä, mitkä aistit herättävät seksuaalisen halun. Esimerkiksi jokin tuoksu, ääni tai kosketus saattaa saada halun aikaan. Ihmisten tapa syttyä haluun ja kiihottua ovat yhtä erilaiset kuin ihmisluonnot muutenkin. 

Iho on suurin elimemme ja siksi tuntoaisti onkin yksi tärkeimmistä aisteistamme. Ihon kautta ihminen tuntee kosketuksen ja voi kiihottua koskettamisesta. Itselleen voi kokeilla erilaisia kosketustapoja. Joskus höyhenenkevyt koskettaminen on kiihottavinta ja joskus koskettamisen pitää olla voimakkaampaa. Erogeenisiä, seksuaalista nautintoa antavia alueita on kaikkialla kehossa. Kosketukselle erityisen herkät kohdat vaihtelevat yksilöiden välillä. Niitä saatetaan tarvita halun herättelyyn ja ylläpitoon. Kiihottavia alueita saattavat olla rinnat, nännit, niska, rintakehä, ristiselkä, pakarat ja reisien sisäpinnat. Sukupuolielinten alueella miehen suurimman nautinnon tuntohermot sijaitsevat peniksen päässä, terskassa, terskan alapinnalla ja peniksen varressa. Myös kivekset ja välilihan alue ovat usein hyvin tuntoherkkiä hyväilylle. Naisen sukupuolielinten alueella suurimman nautinnon tuntohermot sijaitsevat klitoriksessa. Klitoriksen kärjen painelu ja hieronta voi tuntua nautinnolliselta. Sekä miehet että naiset voivat kokea peräaukon hyväilyn kiihottavana.

Alkukantaisimpia nautintokokemuksia tarjoavat haju- ja makuaisti. Näistä aisteista kulkevat suorimmat yhteydet aivojen limbiseen järjestelmään ja muistiin. Siksi jokin tuoksu saattaa laukaista vahvan muiston ja tunteen. Jokin itselle mieluinen hajuste tai eteerinen öljy voi kiihottaa seksuaalisesti. Omaa kehoaan voi rasvata tai öljytä miellyttävän tuoksuisilla voiteilla.

Myös kuuloaistin kautta saatu mielihyvä saattaa tehostaa nautintoa. Kuuloaistia voi stimuloida kuuntelemalla eroottisia kappaleita tai äänikirjoja. Myös voihkinta voi kiihottaa. Näköaistia voi stimuloida katsomalla eroottisia elokuvia tai pornoa. Ihminen on sellaisenaan riittävä, ihana ja viehättävä. Toisinaan itseään voi kuitenkin kaunistaa ja koristaa ihan omaksi ilokseen. Tällöin esimerkiksi seksikkäät asut tai alusvaatteet voivat lisätä mielihyvän tunteita.

Seksuaalinen nautinto on mainio keino rentoutua. Kun mieli täyttyy nautinnosta ja seksimielikuvista, eivät huolet ja murheet mahdu päähän. Kaikki kehon aistit osallistuvat siihen, miltä seksi tuntuu ja miten se koetaan. Minkä aistien kautta sinä saat eniten nautintoa? On tärkeää tutustua itseensä ja omiin mieltymyksiinsä, jotta voi nauttia omasta seksuaalisuudestaan. Aistien stimulointi voi lisätä nautintoa ja auttaa saavuttamaan orgasmin – joko yksin tai kumppanin kanssa.

– Jaana, Sara ja Virve